Joulukuun lopussa kaikki eduskuntapuolueet – perussuomalaisia lukuun ottamatta – sitoutuivat yhdessä tiukentamaan Suomen ilmastopolitiikan tavoitteita.
Kahdeksan puolueen yhteislinjaus oli tervetullut avaus ennen heinäkuussa koittavaa EU-puheenjohtajuutta. Mutta sekään ei ole riittävän kunnianhimoinen.
Pariisin ilmastosopimuksessa EU sitoutui vähentämään vuoden 1990 kasvihuonekaasupäästötasosta 40 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Sittemmin arviota on korotettu 45 prosenttiin. Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneeli IPCC:n maailmanloppuraportin jälkeen viime lokakuussa EU ilmoitti valmiudestaan tiukentaa sitoumuksiaan entisestään ensi vuonna.
Tätä taustaa vasten Suomella on ainutlaatuinen tilaisuus kirittää EU:n ilmastotavoitteita entistä kunnianhimoisemmiksi. Puheenjohtajamaana se lunastaisi paikkansa myös koko EU:n ilmastopolitiikan suunnannäyttäjänä.
Suomalaispuolueet näyttävätkin tajunneen tämän. Joulun alla ne totesivat linjauksessaan, että vuoteen 2030 mennessä EU:ssa vähennettyjen päästöjen määrän pitäisi olla vähintään 55 prosenttia. Tällaisella vähennyksellä saavutettaisiin puolueiden mukaan EU:n tavoite olla vuoteen 2050 mennessä hiilineutraali, eli tuottaa kasvihuonekaasupäästöjä vain sen verran kuin mitä se pystyy itse sitomaan.
Lisäksi puolueet linjasivat, että Suomen itse tulisi olla vuoteen 2040 mennessä hiilinegatiivinen, eli se sitoisi hiilinieluilla enemmän päästöjä kuin tuottaisi.
Linjaus itsessään on tervetullut osoitus Suomen poliitikkojen aikomuksista ottaa ilmastokriisi tosissaan. Silti se on kokonaiset 10 vuotta jäljessä siitä, mitä Ilmastoveivi-kampanjan vetoomuksessa vaaditaan keväällä aloittavalta uudelta eduskunnalta.
Ilmastoveivi-vetoomuksessa vaaditaan, että Suomi olisi hiilinegatiivinen jo vuonna 2030. Lisäksi se tähtää EU:n hiilineutraaliuteen jo vuoteen 2040 mennessä, peräti 60 prosentin päästövähennyksillä.
Puolueiden tavoitteet ovat askel oikeaan suuntaan, mutta nyt tarvitaan todellinen harppaus. Kiire on kirjaimellisesti tulenpalava. Tämä johtuu siitä, että IPCC arvioi nykymenolla ilmaston lämpenevän suurella todennäköisyydellä 1,5°C vuosien 2030 ja 2052 välillä.
1,5°C lämpenemistä esiteolliseen aikaan nähden pidetään yleisesti rajapyykkinä, jonka ylittämisestä ei olisi paluuta. Mutta miten lämpeneminen voidaan onnistuneesti rajata alle tämän astelukeman, jos hiilinegatiivisuus ja -neutraalisuus astuvat voimaan vasta aikaikkunan loppupäässä?
Olipa EU:sta mitä mieltä tahansa, se on Kiinan ja Yhdysvaltojen jälkeen maailman suurin kasvihuonekaasujen tuottaja. Jäsenmaat ovat taloudellisesti ja poliittisesti kytköksissä toisiinsa, joten tulosten aikaansaamiseksi niiden on suhtauduttava ilmastonmuutokseen yhteisenä haasteena.
Tämä koskee myös Suomea – pientä maata, joka ei pysty hillitsemään ilmastonmuutosta yksin. Puheenjohtaja-asemassaan se voi kirittää muita jäsenmaita kunnianhimoisempiin tavoitteisiin ja tekoihin.
Parhaiten Suomi kuitenkin tekee määrätietoisuutensa selväksi näyttämällä esimerkkiä. Se tarkoittaa sitoutumista vieläkin kunnianhimoisempiin tavoitteisiin, kuin mitä se on vaatinut muilta.
Eduskuntapuolueet olivat linjauksessaan valmiita ottamaan odotettua suuremman vastuun ilmastokysymyksestä. Ylen taloustoimittaja Antti Koistinen kirjoittaa analyysissään, että tämä osaltaan heijastelee suomalaisten äänestäjien kasvavaa tahtoa tiukentaa ilmastopolitiikkaa.
Meillä tavallisilla kansalaisilla on siis oikeasti valtaa vaikuttaa siihen, että tuleva eduskunta päivittää tavoitteensa vielä kunnianhimoisemmiksi ennen EU-puheenjohtajuuden alkamista. Vaikuttaa voi äänestämällä kevään vaaleissa ja allekirjoittamalla Ilmastoveivi 2019 -vetoomuksen.
Ilmastoveivi 2019 –kampanja vaatii toimeinpiteitä, joilla Suomi olisi hiilinegatiivinen vuoteen 2030 ja EU hiilineutraali vuoteen 2040 mennessä. Vetoomuksen voi allekirjoittaa täältä.
Sakari Nuutila
Sakari Nuuttila on Mäntsälässä varttunut toimittaja ja kirjoittaja, jonka ilmastoahdistuksen laukaisi jo aikoinaan teini-iässä altistuminen epämiellyttävälle totuudelle.